FenixkauneuskeskuslogoRGB
 

Sokerointi eli body sugaring

Mitä on Body Sugaring?

Vartalosokeroinnissa sokerin ja oikean tekniikan avulla saadaan ihokarvojen lisäksi poistettua hellävaraisesti -mutta tehokkaasti- myös kuollut ihosolukko. Tuloksena on karvaton, pehmeä, silkkinen ja terve iho.

Tämän menetelmän avulla saadaan poistettua lyhimmätkin ihokarvat koko vartalolta, herkimmiltäkin alueilta (esim. brasilialainen eli brassi) ja vieläpä miellyttävän makeasti sokerilla. Iho ei juurikaan punoita ja se tuntuu todella sileältä. Hoito sopii niin miehille kuin naisille.

 

Sokerointi on myös erinomainen vartalokuorinta ja se saa ihon tuntumaan silkiltä. Sokeri saa karvan "pullahtamaan" ulos karvatupesta, aiheuttamatta vahinkoa iholle. Sokeri on ihoystävällinen, vesiliukoinen ja turvallinen tapa poistaa ihokarvoja.

Sokerointi on parhaimmillaan pienillä, aroilla ja herkillä ihoalueilla, kuten kainaloissa, bikinirajassa ja brasilialaisessa karvanpoistossa. Isommilla alueilla (sääret, reidet, käsivarret, selkä) joissa iho on tiukasti vasten luita/lihaksia ja joissa iho ei ole poikkeuksellisen herkkä tai ohut, voimme niin haluttaessa poistaa karvat myös lämmin vahalla. Pääsääntöisesti teemme karvanpoistot aina sokerilla.

 

Sokeroinnin edut:

  • Sokeri on puhdas ja 100% luonnollinen tuote.
  • Sokerilla voidaan poistaa hyvin lyhyttä, jopa alle 2mm:n pituista karvaa. Paras poistopituus karvalle on kuitenkin 3-5mm.
  • Sokeri ei tartu eläviin ihosoluihin. Se tarttuu ainoastaan kuolleisiin soluihin ja karvoihin. Tämä tekee sokeroinnista hellävaraisemman ja kivuttomamman.
  • Sokeri ei katkaise karvaa.
  • Sokeroinnissa karvat poistetaan karvan luonnolliseenkasvusuuntaan, jolloin karvat eivät katkeile eikä synny sisäänkasvaneita karvoja.
  • Sokeri ei ole kuumaa. Se ei polta ihoa eikä aiheuta arpia, sillä sokeria käytetään huoneenlämpöisenä.
  • Sokeri ei sotke. Sokeroinnissa asiakas ei tunne oloaan tahmeaksi hoidon jälkeen, vaan hoito tuntuu siistiltä ja miellyttävältä.
  • Sokeri on hygieenistä.
  • Sokeroinnilla voidaan vähentää pysyvästi karvoitusta.
  • Sokerointi sallii hellemmän karvanpoiston myös kaikkein intiimeimmille alueillekin.

 

Kaikkien sokerointien hinnat löydät HINNASTO -sivultamme.

Kauneushoitola | Kasvohoito | Kavitaatio | Kemiallinen kuorinta | Timanttimikrohionta | Sonoscrub - ultraääni ihonpuhdistus | Hjeronymus - kemiallinen ihonpuhdistus | Mikroneulaus | Bion -ihonhoitosarja | Jalkahoito | Ripsien pidennys | RevitaLash | Hemmottelupaketti | Kestopigmentointi | Sokerointi | Brasilialainen vahaus | Suihkurusketus | Geelilakkaus | Restylane | Korvien reiitys | Vartalohoidot | Parturi-Kampaamo | Blond Me hiusten vaalennus | Kampaukset | Synchrone kestomuotoilu | Rastat | Hiusten pidennys | Rakennekynnet | Meikkaaja - Maskeeraaja | Hieroja | Migreenihoito | Vauvahieronta | Hinnasto | Fenix Espoo | Fenix Kauniainen | Lahjakortti | Nettiajanvaraus | Yhteydenotto

HUOMIOITHAN, ETTÄ PERUUTTAMATTA JÄTETYISTÄ TAI ALLE 24H ENNEN AJANVARAUSTA PERUTUISTA AJOISTA JOUDUMME VELOITTAMAAN VARATUN PALVELUN HINNAN.
 

Kauneuskeskus Fenix Oy ● KAUPPAKESKUS GRANI ● Tunnelitie 4 02700 Kauniainen ● Ajanvaraukset p. 010 231 3120 ● info(at)kauneuskeskusfenix.fi ● Ajanvarauksella ark 8-21 la 8-14

Kauneuskeskus Fenix Oy ● KAUPPAKESKUS ISOA OMENAA VASTAPÄÄTÄ ● Piispansilta 14 ja 16 02230 Espoo ● Ajanvaraukset p. 010 231 3120 ● info(at)kauneuskeskusfenix.fi ● Ajanvarauksella ark 8-21 la 8-14